”Tässä maailmassa voi elää suurenmoista elämää, jos voi tehdä työtä ja rakastaa, tehdä työtä rakastamansa ihmisen hyväksi ja rakastaa työtään.” – Leo Tolstoi, Letter to Valerya 1856
Frank Martela pohtii kirjassaan “Elämän tarkoitus” mainiolla tavalla sitä, miten eri aikoina ihmiset ovat hahmottaneet ja hamunneet elämän tarkoitusta ja sen merkityksellisyyttä. Kirjan alkupuoli käykin hyvin filosofian peruskurssista. Siinä käydään läpi lyhyesti ja mielenkiintoisen tarinnallisesti filosofian historiaa.
Ensimmäisten lukujen tärkein oivallukseni on, miten uusi on lopulta ajatus siitä, että ihminen itse olisi vapaa valitsemaan elämäntapaansa, uskontoaan, työtään tai ajatteluaan. 1800 -luvun puolen välin paikkeilla kirjailijat, tutkijat ja filosofit alkoivat kyseenalaistaa sen hetkistä maailmanjärjestystä. Thomas Carlyle keksi vuonna 1834 kysyä, mikä on elämän tarkoitus. Tämän jälkeen samaa kysymystä pohtivat useat filosofit. Siihen asti se oli jotakuinkin selvää kaikille: toteuttaa kosmisen maailmanjärjestyksen (Jumalan) kullekin luodulle antamaa sisäsyntyistä tarkoitusta.
Kysymys elämän tarkoituksesta on siis varsin reaktiivinen. Kysymys syntyi, kun tieteellinen maailmankuva aiheutti hämmennystä ja epävarmuutta. Siihenastinen totuus elämästä kyseenalaistettiin.
Tarkoituksesta merkityksellisyyteen
Martela haluaa erottaa kysymykset elämän tarkoituksesta ja elämän merkityksellisyydestä.
Kysymys elämän tarkoituksesta on useimmiten yleinen, kaikkea elämää tai esimerkiksi maailmankaikkeutta koskeva eksistentiaalinen kysymys. Sen sijaan kysymys merkityksellisyydestä on henkilökohtaisempi ja omakohtaisempi. Martela kehottaakin kääntämään pohdiskelut kohti omaa sisintä. Älä etsi merkitystä itsesi ulkopuolelta vaan ryhdy tutkimaan sitä itsessäsi. Millaiset kokemukset jo nyt ovat sinulle merkityksellisiä?
Ihmisen reflektiokyky aiheuttaa merkityksellisyyden tarpeen
Reflektiokyky on oman elämän, ajatusten, tunteiden ja uskomusten tarkastelua ikään kuin kolmannessa persoonassa. Sen sijaan, että välittömästi reagoisimme kulloiseenkin tilanteeseen, pystymme asettumaan tilanteen ulkopuolelle ja miettimään sitä. Voimme pohtia menneitä tekojamme ja ennakoida tulevia tapahtumia samanaikaisesti. Tältä pohjalta voimme tehdä valintoja sen suhteen, miten toimimme nykyhetkessä. Tämä on ihmiselle ainutlaatuinen ja tärkeä taito, joka erottaa meidät muista eläimistä.
Reflektointi mahdollistaa toivon: pystymme kuvittelemaan valoisamman maailman ja tekemään suunnitelmia siitä, miten siihen pääsemme. Reflektointi toisaalta mahdollistaa myös sen, ettemme elä vain tässä hetkessä. Suunnittelemme tulevaa ja murehdimme menneitä. Voimme jäädä kiinni unelmiin ja elää sitku-elämää. Tai jämähdämme menneisiin tapahtumiin ja vatvomme niitä, vaikkei tapahtuneelle enää mitään voi.
Reflektointikyky mahdollistaa miksi -kysymykset. Reflektoivina ihmisinä meidän on löydettävä valinnoillemme ja tekemisellemme perustelut – jokin mieli. On selvitettävä, miksi jokin asia on merkityksellistä ja toinen ei. Reflektointi siis herättää perustelun tarpeen.
”Ennakointi, jälkiviisaus ja nykyhetken havainnot tehdään kaikki nykyhetkessä nykyhetkeä varten” – Gregory Pappas, John Dewey’s Ethics 2008
Vaikka me reflektoimme, kykenemme kuitenkin elämään vain nykyhetkessä. Merkityksellisyys toteutuu elämän aikana – tässä ja nyt.
Merkityksellisyyttä koetaan (enemmän tai vähemmän) joka päivä. Koko elämän ajan.
Eri asia sitten on se, miten me sen huomaamme vai elämmekö autopilotilla pysähtymättä merkityksellisten asioiden äärelle.
Psykologiset perustarpeet merkityksellisyyden suuntaviivoina
Deci ja Ryan ovat kehittäneet ns. itsemäärämisteorian, jonka ympärillä on menossa tällä hetkellä paljon erilaisia motivaatio- ja tarveteorian tutkimuksia.
Deci ja Ryan määrittelevät ihmisen aktiivisena olentona, joka on myötäsyntyisesti utelias, sisäisesti motivoituva ja kasvuhakuinen. Ihminen ohjaa itse aktiivisesti elämäänsä arvojensa, motiiviensa ja tavoitteidensa mukaisesti.
Itsemääräämisteorian mukaan psykologisia perustarpeita on kolme: 1) autonomian tarve 2) kyvykkyyden tarve ja 3) läheisyyden tarve.
Autonomia tarkoittaa itsemäärämisen tarvetta. Ihminen on itse oman elämänsä ohjaksissa ja voi tehdä itsenäisiä valintoja sekä päätöksiä elämänsä suhteen.
Kyvykkyyden tarve ilmenee pystyvyyden tunteena. Ihminen tietää ja tuntee olevansa riittävän osaava ja kyvykäs suoriutumaan haasteista ja saavuttamaan tavoitteensa.
Läheisyyden tarve on liittymisen tarvetta sekä ihmisen tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi. On tärkeää, että ihminen tuntee kuuluvansa joukkoon ja olevansa hyväksytty osana ryhmää.
Martela lisää tähän teoriaan neljännen elementin. Nimittäin hyväntahtoisuuden. Hänen mukaansa merkityksellisyyttä lisää halu tehdä muille hyvää ja vaikuttaa positiivisesti toisten ihmisten elämään, yhteiskuntaan ja maailmaan.
Resepti merkitykselliseen elämään
Edellä olevaan teoreettiseen tarkasteluun nojaten Martela tarjoilee kirjassaan vielä käytännön ohjeita merkityksellisyyden lisäämiseksi elämässä.
- Panosta ihmissuhteisiin: elämän merkityksellisyys syntyy, kun tekee itsestään merkityksellisen muille. Kun siirtää fokuksen itsestä muihin, voi kokea olevansa merkityksellisiä kohtaamisia. Minästä tulee me.
- Auta muita niin kuin autat itseäsi: Merkityksellisyyden tunnetta lisää paitsi se, että olemme tärkeitä läheisillemme, myös se, että voimme tehdä jotain hyvää maailmalle. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka auttavat muita, hyötyvät auttamisesta myös fyysisesti ja voivat saada jopa lisää elinpäiviä auttamisvalmiutensa ansiosta.
- Tule ihmiseksi, joka jo olet: Kun otat itse elämäsi ohjaimista kiinni, toteutat autonomiaa ja lisäät merkityksellisyyden tunnettasi. Autonomia tarkoittaa tunnetta, että tehdyt valinnat ja teot ovat itse valittuja eivätkä seurausta jonkun ulkopuolisen tekemistä päätöksistä. Valinnan vapaus on valtavan voimaannuttava tunne. Ja ehkä yllättäenkin, me voimme valita todella monia asioita päivän (ja elämän) aikana.
- Ota kaikki kykysi käyttöön: ”Elämän tarkoitus saattaa olla tämä: Jotta minäsi voi kukoistaa, tee sitä työtä, johon sinulla on kyky ja taito” – Thomas Carlyle, 1840.
Miten työnohjaus vahvistaa merkityksellisyyttä?
Työnohjauksen ytimessä on asiakkaan perustehtävän kirkastaminen. Miten ohjattava näkee ja hahmottaa perustehtävänsä? Millaisia merkityksiä hän sille antaa? Missä määrin perustehtävä ja / tai työtavat ovat sellaisia, jotka tuntuvat merkitykselliseltä? Ja elleivät ole, mistä se johtuu.
Työn merkityksellisyys on useissa työhyvinvointitutkimuksissa osoitettu olevan työssä jaksamisen kannalta olennaisen tärkeää. Valitettavasti työn merkityksellisyys ja perustehtävä ovat usein myös hukassa. Näissä kysymyksissä työnohjaus voi olla suurena apuna.
Työnohjauksen yksi tehtävä on lisätä ohjattavan pystyvyysuskoa ja auttaa asiakasta löytämään voimavarat, joiden avulla työtä on hyvä tehdä. Kyvykkyyden edistäminen ja osaamisen kehittäminen ovat useimmiten työnohjauksen tavoitteena. Pystyyden tunteen lisääntyessä myös merkityksellisyyden tunne kasvaa.
Useimmissa työnohjauksissa tavalla taikka toisella käsitellään vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä valintojen tekemistä. Mihin kaikkeen ohjattava voi vaikuttaa? Ja miten hän voi vaikuttaa omiin ajatuksiinsa niiden asioiden suhteen, joita hän ei voi muuttaa? Autonomian tunne ja omien toiminnan rajojen määrittäminen ovat keskinen osa työhyvinvointia ja näin ollen myös työnohjauksen keskiössä.
Sanomattakin on selvää, että myös yhteisöllisyys (tai sen puute) on läsnä työnohjauksissa. Töiden, tehtävien, ihmisten, systeemien ja merkitysten liittyminen (tai liittymättömyys) toisiinsa tulevat näkyviin työnohjauksissa ja työnohjaaja voi auttaa yhteisöllisyyden lisäämisessä.
”Elämän merkityksellisyys syntyy siitä, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita sillä tavalla, että tulee niiden kautta merkitykselliseksi toisille ihmisille.” – Frank Martela, 2020
Lähde: Martela, F. 2020. Elämän tarkoitus – suuntana merkityksellinen elämä. Gummerus.
