Hyvinvoiva menestyjä vai uupunut yrittäjä?

Hyvinvoiva menestyjä vai uupunut yrittäjä?

Yksi kynttilä on yrityksen synttärikakussa. Ensimmäinen vuosi oman yrityksen parissa on mennyt hujauksessa. Se on ollut valtavan opettavainen ja mielenkiintoinen. Olen elämälle kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus hypätä tälle uudelle polulle. Olen saanut yritykseni hyvälle pohjalle, luonut uusia kontakteja, saanut hienoja asiakkuuksia ja päässyt mukaan upeisiin yhteistyöverkostoihin. Lisäksi minulla on ollut mahdollisuus oppia uutta…

Kesä ja lukemattomat tutkimukset

Kesä ja lukemattomat tutkimukset

Ihana lämpö hellii nyt meitä suomalaisia. Ihan kuin luonto hyvittäisi meille ankeaa koronakevättä. On aika rentoutua ja nauttia. Jos on mahdollisuus lomailla, on lupa nauttia joutenolosta ja vapaudesta. Jos taas työtä on tehtävä kesälläkin, voi ainakin vapaa-ajat pyrkiä pyhittämään levolle ja palautumiselle. Itselläni kesä sujuu sekä töissä että lomalla. Väljyyttä työpäivissäkin on kuitenkin enemmän kuin…

Yhdessä

Yhdessä

Mikä ero mielestäsi on yhteistyöllä ja yhdessä uuden luomisella? Luin tuoretta Tiimisoppa -kirjaa (Kvist, Mäkipää & al. 2020) ja huomasin tykästyväni siinä olevaan mallinnokseen tiimin yhdessä toimisen tasoista. Kirjoittajat taas ovat mukailleet Britt Andreattan (2018) ajattelua. Mallissa tiimin toiminta jaotellaan kolmeen tasoon. Ensimmäinen ja kevyin yhdessä tekemisen muoto on yhteensovittaminen. Se tarkoittaa eri toimintojen koordinoimista…

Mitä Sinulle kuuluu?

Mitä Sinulle kuuluu?

Miten äkillisesti muuttunut elämä on vaikuttanut sinuun? Oletko säilynyt terveenä? Jatkuvatko työsi kuten ennenkin? Vai teetkö työtä kotona lasten koulunkäynnin ja puolison etätyön rinnalla? Väsyttävätkö jatkuvat etäpalaverit? Onko työmotivaatiosi ennallaan? Miten johdat itseäsi ja omaa työtäsi, kun työyhteisö ei ole läsnä? Onko työmääräsi nyt suurempi ja työpäiväsi kiireisempi kuin koskaan? Pelottaako koronariskin keskellä työn tekeminen?…

Myrskystäkin voi selvitä

Myrskystäkin voi selvitä

Missä jotain uutta on tulossa, siellä syntyy pyörteitä. Sillä tavalla lehtikin kasvaa. Hitaasti ja nopeasti kasvaneet kerrostumat liittyvät toisiinsa, ja uusi lehti kiertyy auki. Ja milloin sinussa itsessäsi käy pyörremyrsky, se on ehkä vain niiden voimien mittelyä, jotka tahtovat muovata sinut uudeksi, hahmoksi joksi olet tarkoitettu. Jörg Zink Yllä olevaan runoon törmäsin lukiessani Miia Moision…

Ei niin pahaa, ettei myös jotain hyvää

Ei niin pahaa, ettei myös jotain hyvää

Aikasmoinen viikko. Vielä maanantaina ei oikein olisi uskonut, millaisessa tilanteessa viikon lopulla ollaan. Vasta sitten, kun maailmalla tapahtuvat ilmiöt ja uutiset koskettavat lähipiiriä, niistä tulee oikeasti totta. No, nyt korona on totta. Jokainen suomalainen joutuu miettimään uudella tavalla asioitaan. Onko tarpeen osallistua johonkin kokoukseen ja jos on, voiko sen tehdä etänä? Matkustanko junalla, bussilla vai…

Hyvä ja paha pomo – molemmat jättivät jälkensä sieluuni

Hyvä ja paha pomo – molemmat jättivät jälkensä sieluuni

Kuten useimmilla meistä, myös minulla on kokemusta hyvästä ja huonosta johtamisesta. Onneksi ihan urani alussa sain kokemuksen hyvästä johtajasta ja huonot kokemukset tulivat vastaan vasta myöhemmin. Miten tuhoisaa olisikaan ollut, jos olisin joutunut pahan pomon tallomaksi jo nuorena. Hyvä pomoni oli minulle idoli ja roolimalli. Hän oli taitava ryhmän veturi ja karismaattinen esiintyjä. Hän oli…

Työniloa kohtaamisen ilosta

Työniloa kohtaamisen ilosta

Kotiuduin tällä viikolla lomareissulta Kuubasta. Vaikka loma oli rentouttava ja sopivalla tavalla nollaava, niin työyhteisökehittäjä ei näemmä pääse pilkuistaan lomallakaan. Huomasin nimittäin eri paikoissa kiinnittäväni huomiota paikallisiin työpaikkoihin ja siihen, miten ihmiset tekevät niissä työtään. Hotelleissa, ravintoloissa, kahviloissa, museoissa, kaupoissa jne. tarkkailin työntekijöiden toimintaa, asiakaspalveluasennetta ja keskinäistä vuorovaikutustaan. Mielenkiintoista ja opettavaista. Valtaosa näkemistäni asioista ja…

Avaa ovi parempaan työelämään hankkimalla työnohjaaja!

Avaa ovi parempaan työelämään hankkimalla työnohjaaja!

Valtakunnallista Työnohjauksen päivää vietetään tiistaina 28.1. Tuolloin Suomen Työnohjaajat ry:n (STOry)  aktiiviset kollegat eri puolella Suomea järjestävät hienoja tilaisuuksia tutustua työnohjaukseen sekä sen merkitykseen työelämän kehittäjänä. Tämän vuoden erityisteemana on esimiesten työhyvinvointi ja sen merkitys koko työyhteisön toiminnalle. Väitän, että valtaosa nykyajan esimiehistä ja johtajista on erinäisissä koulutuksissa ja valmennuksissa opiskellut hyvää johtamista. Näin ollen…

Kiitos vuosi 2019 – tervetuloa uusi vuosikymmen!

Kuten niin usein aiemminkin päivittelen, miten aika tuntuu kuluvan vuosi vuodelta nopeammin ja nopeammin. Miten taas voi olla uusivuosi? Joskus vuodet myös sekoittuvat toisiinsa. Missä otimmekaan vastaan uuttavuotta vuosi sitten tai sitä edellisenä vuonna? Nopeasta ajan kulumisesta ja ajoittaisista ”muistikatkoista” huolimatta jokaiseen vuoteen sisältyy paljon ainutkertaisia asioita, joihin on hyvä pysähtyä. Ehkä on hyvä arvioida…