Rotia työarjen kaaokseen!

Tee työtä kuin eläisit ikuisesti,

rakasta kuin kuolisit huomenna

– Seneca –

Työssäni ryhmien, työyhteisöjen ja yksittäisten asiantuntijoiden kanssa toistuvasti ja enenevässä määrin keskustelemme työn muuttumisesta kaaokseksi ja hallinnan tunteen häviämisestä.

Uusia hankkeita, järjestelmiä ja palavereja tulee ennen kuin edellisiäkään on ehditty kunnolla edes aloittaa.  Tuntuu, ettei enää yhtään tiedä, mihin suuntaan olisi rynnättävä ja mitä tehtävä tai jätettävä tekemättä.

Lisääntyneet etätyöt mahdollistavat sen, että voit ”osallistua” etäpalaveriin ja tehdä samalla jotain muuta työhommaa. Ja olla olematta kunnolla läsnä kummassakaan. Tätä on ryhdytty kutsumaan myös multipaskaukseksi (vrt. multitaskaus). Tehdään paljon kaikenlaista ja kaikkea yhtä huonosti.

Mitä tapahtuu mielelle tällaisessa työtilanteessa? Hallinnan tunne häviää, ahdistaa, uuvuttaa ja masentaa. Olisi halu tehdä työnsä hyvin, mutta kaikki välineet siihen ovat kadoksissa. Tällainen fiilis pitkittyessään vie työkyvyn pahimmillaan pitkäksikin aikaa.

Työhyvinvointia tutkitaan ja siitä kirjoitetaan sekä puhutaan ehkä enemmän kuin koskaan. Muiden muassa organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa kirjoittaa aiheesta hyvin Kauppalehden artikkelissa. Silti kovin vähän tapahtuu todellista muutosta. Miksi?

Mitäs, jos laitettaisiin roti tälle touhulle?

Hengitettäisiin pari kertaa syvään, niin että vagushermo rauhoittaa aivot ja koko kehon. Katsottaisiin kokonaisuutta rauhallisesti. Mietittäisiin, mikä oikeastaan on työn kannalta olennainen tavoite. Mitä vaaditaan sinulta, työyhteisöltä ja johtamiselta, että tavoite tulee saavutettua?

Mitä jos saisit haltuun muutaman työkalun, jolla multipaskaus muuttuu keskittymiseksi ja aikaansaamiseksi? Jos oppisit rajaamaan ja sanomaan ei? Entä, jos saisit tartuttua asioihin, tehtyä olennaisia asioita, näkisit työsi tulokset ja tuntisit taas hallitsevasi työtilannettasi?

Mitä jos kokisit taas aitoa onnistumisen ja aikaansaamisen iloa?

Toimeen tarttumisen, aikaansaamisen ja hallinnan tunteet ovat olennaisen tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta. Saamalla rotia omaan tekemiseesi, voit paremmin. Kehittämällä toimeenpanon taitoa, työn suunnittelua ja rajaamista, lisäät myös omia voimavarojasi ja teet tilaa sille, mikä on luovuttamattoman tärkeää.

Pyydä esite 15.4. ja 23.4. järjestettävästä Rotia ryhtymiseen -valmennuksesta ja lähde tutustumaan mm. rajaamisen ja fokusoinnin teemoihin syvemmin!

kirsi@kirsivalto.fi

kati.lanu@timanttia.fi

rotiaryhtymiseen@gmail.com