Tarvitsevatko itseohjautuvat työyhteisöt lisää toimeenpanon taitoa?

”Tiedän, että tarvitsen työkavereiksi heitä, jotka pitävät huolen rotista: aikatauluista ja fokuksesta. Itse innostun kaikesta mahdollisesta ja matkalla alkuperäinen tavoite voi unohtua.”

Sitaatti on eräästä haastattelusta, jonka teimme kollegani Kati Lanun kanssa valmistellessamme valmennusta toimeenpanon taidon kehittämiseksi. Haastatteluissa keskustelimme erilaisten, eri organisaatioissa ja eri rooleissa olevien henkilöiden kanssa siitä, mitä he ajattelevat toimeenpanon taidon olevan. Haastateltavista toiset kokivat olevansa itse hyviä saamaan aikaan, eivätkä omalla kohdallaan nähneet tarvetta toimeenpanon taitojen kehittämiseen. Toiset taas toivoivat itse vahvistuvansa toimeenpanossa ja aikaansaamisessa.

Kaikki haastatellut kuitenkin toivat esiin, miten iso osa toimeenpanosta ja aikaansaamisesta on kiinni työporukasta, johtamisesta sekä yhteistyöstä. Toimeenpanon kyvykkyys on siis myös organisaation ominaisuus.

Monimutkainen ja uusia oivalluksia esiin nostava teema

Mitä syvemmälle toimeenpanon teemaan olemme Katin kanssa sukeltaneet, sen selvemmäksi on tullut, miten monisyisestä ja moneen asiaan vaikuttavasta teemasta on kyse.

Seuraavia tulokulmia tutkimusmatka toimeenpanon taitoon on tullut esille:

  • kyseessä on nimenomaan taito, jota voidaan kehittää
  • toimeenpanoon vaikuttavat henkilön persoonallisuuden piirteet, kokemukset ja aiemmat opit
  • toimeenpano vaatii riittävää luottamusta omiin kykyihin ja osaamiseen
  • toimeenpano vaatii selkeitä tavoitteita, joihin voi sitoutua
  • toimeenpanon taitoon vaikuttavat ajanhallinnan ja suunnittelun sekä oikeiden valintojen tekemisen valmiudet
  • toimeenpanon taito ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat myös tiimin ominaisuuksia
  • mitä itseohjautuvampia työ ja organisaatio ovat, sitä enemmän vaaditaan toimeenpanon taitoa sekä yksilön että työyhteisön tasolla
  • toimeenpanoa voi ja pitää johtaa

Toimeenpanon taidon kehittyminen lisää hyvinvointia

Tulee niin hyvä fiilis, kun on saanut aikaiseksi ja pystynyt tekemään sen, minkä oli suunnitellut”

Niinhän se on, että tekemättömät työt painavat mielessä eniten. Ne pitävät meitä valveilla aamuyön tunteina – ne saavat meidät hikoilemaan deadlinen lähestyessä. Ja päinvastoin, kun homma on pulkassa ja voi vetää todo-listalta yli suunnittelemansa asiat, helpotuksen tunne on iso.

Oppimalla ymmärtämään paremmin omia haasteitaan ja esteitään toimeenpanon tiellä, saa myös työkaluja vaikuttaa niihin. Haasteet voivat olla henkilökohtaisia tai ne saattavat olla työkulttuurissa, tiimin vuorovaikutuksessa tai epäselvissä työn tavoitteissa.

Ottamalla toimeenpanon esteet puheeksi työyhteisössä tai työstämällä henkilökohtaisia oppimishaasteita otetaan ensimmäinen askel toimeenpanon taidon kehittämiseksi.

Tule mukaan pilotoimaan toimeenpanon taidon valmennusta!

Mikäli kiinnostuit aiheesta enemmän, tule tutustumaan toimeenpanon taidon kehittämiseen pilottivalmennuksessamme 21.10. ja 27.10. Valmennus kestää 2 x ½ päivää ja järjestetään interaktiivisena verkkovalmennuksena. Tavoitteenamme on, että ryhmässä voidaan keskustella paljon ja työstää teemaa yhdessä, siksi ryhmän koko on pieni (max. 12 hlöä). Toivomme mukaan nimenomaan asiantuntijaorganisaatioissa työskenteleviä henkilöitä, koska yksi kantava teema on se, miten toimeenpanon taitoa voidaan kehittää yksilöiden lisäksi työyhteisössä. Kysy lisää ja ilmoittaudu kirsi@kirsivalto.fi