Myötätunto, kiitollisuus ja merkityksellisyys onnen avaimina

”Jos haluat olla onnellinen, harjoita myötätuntoa” Dalai Lama

Professori Anne Birgitta Pessi työryhmineen on tehnyt merkittävää tutkimusta myötätunnosta ja sen merkityksestä sekä työyhteisöissä että elämässä yleensä. Myötätunto sekä itseä että muita kohtaan lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Hyvän tekeminen ja myötätuntoiset ajatukset saavat meidät tuntemaan iloa ja syvää merkityksellisyyttä sekä yhteenkuuluvuutta.

Mielenkiintoinen on myötätuntoon olennaisesti kuuluva pyyteettömyys, altruismi. Myötätuntotutkimuksissa on havaittu, että pienet lapset, jotka luontaisesti auttavat muita, lopettavat auttamisen, mikäli heitä aletaan palkita hyvästä toiminnastaan. Mielenkiintoista, eikö? Yleisesti kait palkitsemalla ajattelemme lisäävämme toivottua toimintaa. Myötätunnon osoittaminen onkin syvästi altruistinen teko. Autat, koska haluat sydämestäsi auttaa. Siksi voi olla jopa loukkaavaa, jos henkilö, jota olet hyvästä tahdostasi auttanut, tarjoaa esim. rahapalkkiota apusi jälkeen. Silloin tuntuu, ettei toinen ole huomannut sinun pyyteettömyyttäsi ja sielusta lähtevää haluasi auttaa.

Kuva: Matti-Elias Väätäinen

Myötätuntoiset teot suuntaavat ajatuksia pois itsestä ja kenties omista vaikeuksista. Hyvän tekeminen vahvistaa hyvän huomaamista ja merkityksellisyyden kokemusta. Myötätuntoa voi myös harjoittaa tekemällä tietoisesti hyvää. Lääketieteen tohtori, filosofi Antti S. Mattila opastaa tekemään hyviä tekoja esim. näin: Valitse yksi päivä viikosta, jolloin teet tietoisesti jonkin hyvän teon. Jatka tätä kymmenen viikkoa vaihdellen hyvää tekoasi joka kerta. Millaisia vaikutuksia huomaat omassa olossasi? Entä suhteessasi muihin ihmisiin?

Amerikkalaisilla ja kanadalaisilla on taas ensi viikolla Thanksgiving Day. Marraskuun 4. torstaina vietettävänä Kiitospäivänä kiinnitetään huomiota siihen, mikä kaikki on hyvin ja mistä voidaan olla kiitollisia. Erityisen hieno tähän perinteeseen kuuluva tapa on kertoa kiitollisuuden aiheensa ääneen perheelle tai ystäville yhteisen illallisen ääressä. Kiitollisuus lisää myös tutkitusti onnellisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta. Entisestään vahvistamme merkityksellisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun jaamme kiitollisuuden läheistemme kanssa.

Soisin, että rapakon takaa meille jalkautusi mieluummin Kiitospäivän kuin Halloweenin perinne.

Myös kiitollisuutta voimme harjoitella. Uskon, että monelle teistä on tuttu Kiitollisuuspäiväkirjan idea. Harjoituksessa kirjataan ylös esim. iltaisin (tai kerran viikossa) asioita, joista ko. päivänä / viikkona voi olla kiitollinen. Tätä tulee jatkaa kolmisen kuukautta, jolloin vaikutukset alkavat tuntua ja näkyä. Tietoisen kiitollisuusharjoittelun myötä se, mihin huomion suuntaat, lisääntyy. Kun huomaat hyvän, kasvatat hyvää ajatuksissasi sekä suhteessasi muihin ihmisiin.

Mitähän tapahtuisi sinun työpaikallasi, jos porukalla päättäisitte harjoittaa tietoisesti kiitollisuutta ja myötätuntoisia hyviä tekoja esim. kymmenen viikon ajan?  Sopisiko tällainen haaste teidän kokeilukulttuuriinne? Kuka ottaa haasteen vastaan?

Luettavaa: Mattila & Aarninsalo. 2018. Onnen taidot – kohti hyvää elämää. Duodecim sekä Pessi, Martela & Paakkanen (toim). 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus