Onks pakko, jos ei haluu?

Olen joskus aiemminkin hehkuttanut Saku Tuomisen viime vuoden lopulla julkaistua kirjaa Juu ei pieni kirja priorisoinnista. Ja hehkutan taas. Luin sen nyt uudestaan, syventyen. Siinä kolahtaa niin moni juttu, että haluan jakaa joitakin mietteitä lukemani perusteella.

Teemme päivässä tuhansia päätöksiä. Joka päivä ei tietenkään tehdä isoja valintoja, mutta silti jokaiseen valinnan hetkeen sisältyy mahdollisuus valita toisin ja muuttaa asioita. Vaikka voi tuntua siltä, ettei vaikutusmahdollisuuksia oman elämän asioihin ole, niin tosiasiassa niitä on jokaisella – vaikka miten paljon. Samalla kun sanon näin, olen tietoinen siitä, että on paljon ihmisiä, joiden elämäntilanne on sellainen, että valinnan paikat ovat rajoitetumpia kuin toisten. Olen myös tietoinen siitä, että priorisoinnista puhuminen voi tuntua ulkoavaruuden ongelmalta, jos sinulla on tällä hetkellä isoja elämän kysymyksiä ratkottavana.

Ja silti uskon, että voimme aina pyrkiä niin hyvään elämään kuin kulloinkin on mahdollista tekemällä tietoisia, hyviä valintoja – elämäntilanteesta riippumatta.

Saku Tuominen on kehittänyt mallin priorisoinnin avuksi. Hän kertoo testanneensa käytännössä mallia omaan elämäänsä joitakin vuosia. Lisäksi hän on testauttanut sen toimivuutta myös esim. asiakkailla. Tuomisen malli on nelikenttä, jossa priorisoitavat asiat jaetaan raskaisiin ja kevyisiin, isoihin ja pieniin.

Keskeistä on kuunnella omia fiiliksiä. Mitä jonkun asian tekeminen tai ajatteleminen tuntuu? (Tiedän, että nyt useamman lukijan niskakarvat nousivat pystyyn. Silläkin uhalla jatkan…) Millainen olo sinulle tulee, kun mietit työpaikan viikkopalavereja tai käynnissä olevaa projektia tai suunnitteluvaiheessa olevaa hanketta?

Kuva: Matti-Elias Väätäinen

Tunteita toki tulee ja menee. Ja kaikilla meillä on päiviä, jolloin mikään ei luonnistu ja olisi ollut parempi kääntää aamulla kylkeä, eikä nousta väärällä jalalla ylös. Mutta jos toistuvasti, esim. viikkojen ajan tuntuu jonkin asian tekeminen todella tahmealta ja raskaalta, on syytä tutkia, mistä olo johtuu ja voiko asialle tehdä jotain.

Väitän, että saat enemmän aikaan ja voit paremmin, kun teet asioita, joista olet innostunut ja kiinnostunut (isoja tai pieniä, mutta kevyiltä tuntuvia) kuin niitä asioita, joita teet, kun on ”pakko” (isoja tai pieniä raskailta tuntuvia asioita). Miksi et siis kulkisi myötävirtaan sen sijaan, että pusket vastatuuleen?

Koska: ”jonkunhan nämäkin hommat on tehtävä”. Koska: ”ei elämässä voi olla pelkkiä kivoja asioita”.  Koska: ”sellaista se (työ)elämä nyt vaan on, ei se ole pelkkää ruusuilla tanssimista”.

Mutta onko se oikeasti niin? Entä jos kävisitte seuraavassa viikkopalaverissa keskustelun, jossa kaikki kertoisivat, mitkä asiat tämän hetken työssä tuntuvat myötävirtaan menemiseltä (isoja tai pieniä, mutta kevyiltä tuntuvia) ja mitkä taas vastavirtaan puskemiselta. Onko niin, että useampi kokee samat asiat kevyinä tai raskaina? Voidaanko valita toisin? Voisiko raskailta tuntuvia juttuja tehdä toisella tavalla, jolloin keveys lisääntyy? Voidaanko jostain luopua kokonaan? Voidaanko myötävirralta tuntuvia juttuja lisätä? Ja mitä se sitten taas vaatisi tai tuottaisi?

Jotta priorisointia voi tehdä aidosti, pitää olla raadollisen rehellinen itselleen. Jos valintoja tehdään ryhmässä, niin myös muille. Pitää kuunnella itseään ja omia arvojaan. Jos käytät jatkuvasti viikossa 60 tuntia työn tekemiseen, onko perhe sinulle silloin ihan oikeasti tärkein ja arvokkain asia? Tai ryhmässä: ajatteletko asioista ihan oikeasti kuten esimiehesi vai sanotko niin miellyttääksesi häntä?

Ja kuten Saku Tuominenkin korostaa, haluan myös nostaa vielä esiin, että kevyt ei tarkoita tässä mallissa samaa kuin helppo eikä raskas samaa kuin vaikea. Itsensä haastaminen ja uuden oppiminen voi tuntua kevyeltä samalla, kun se tuntuu vaikealta. Siihen voi jopa uppoutua ja joutua tekemisen imuun. Samoin kuin helppo rutiinitehtävä voi tuntua todella raskaalta, koska sen kokee turhaksi ja epäolennaiseksi.

Ja vielä, priorisointi ja valintatilanteet ovat armottomia peiliin katsomisen paikkoja. Miten tämän asian osalta ihan syvimmiltään toteutan arvojani (tai yhdessä sovittuja arvoja)? Miksi valitsen näin enkä toisin? Isoja valintoja, esim. isosta ja raskaasta luopumista tai isoon ja kevyeen mukaan lähtemistä ei kannata tehdä väsyneenä eikä kiireessä. Isot päätökset on hyvä tehdä tilanteessa, jossa on mahdollisuus ja voimavaroja olla itselleen sekä muille täysin rehellinen.

Lähde: Saku Tuominen 2018 Juu ei – pieni kirja priorisoinnista. Otava.